Tässä on tunteet vaihdelleen koko ajan, on parempia hetkiä ja niitä huonoimpiakin.

Mies tuntuu ymmärtävän nyt kokonaan miksi haluan asumuseroon. Eräs näistä keskusteluista missä koitin edelleen kertoa syitä miksi tunnen mitä tunnen meni näin :

Mies sanoo :  ....Mulla on ollut paha olo viimeiset 2 vuotta

Minä vastaan: No niin, ja minä olen ollu se paskasäkki viimeiset 2 vuotta sinulle että arvaa vaan minkälainen olo minulla on

Eilen illalla tapeltiin, tänään juteltiin aamulla kun lapset oli poissa. Keskustelu meni hyvin ja mies tuntee syyllisyyttä mitä on tehnyt, puhuin ettei kaikki ole vielä menetetty, nyt on tärkeintä elää erillään ja saada omat päämme kuntoon. Eli aamupäivä meni hyvin. Iltapäivällä mieli oli taas musta, oli kuin marttyyri, minähän se haluan jättää hänet, hän kärsii, minä hajotan perheen ynnä sitä ja ynnä tätä.

Voi elämän kevät, kauanko kestää tosiaan miehen saada se asunto, tätä ei kestä kukaan. Lapsetkin kärsivät.